Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     
Kirjoittaja
Anne-Mari

Uuden vuoden 2011 kunniaksi päätin inventoida kaikki lankani, keskeneräiset työni ja järkytyksekseni lankaa löytyi kotimme erilaisista kätköistä huima määrä. Nyt päätin aktiivisesti sitä alkaa vähentämään ja projektini edistymistä innoittamaan aloitan myös blogin kirjoittamisen. Aiemminkin täällä koetin blogia ylläpitää, mutta se jäi syystä jos toisesta kesken ja tunnuksetkin on painuneet unholaan.

Ja siis minähän olen 32-vuotias uusiosuurperheen äiti. Vapaa-aikaani vähentää ja käsityöharrastustani hieman häiritsee perheemme 2001, 2002, 2004, 2008 ja 2009 syntyneet lapsukaiset. ja uusimman tulokkaan  LA 29.3.2012.  Kotiäitinä aloitin blogia pitämään ja pikaisen pyörähdyksen kävin tekemässä työelämässä, nykyisin oleilen jälleen kotiäitinä ja vain haaveilen rauhallisesta kahvikupposesta.

Kiva, jos maltat jättää käynnistäsi pienen viestin!

kävijälaskuri
Kävijälaskuri
mainoksia
KYJY 2011

 

KYJY:n aloitetut työt ja aloituspäivämäärät, lopetukset sitten kun niitä alkaa tulemaan.

 

1.  Vihreä pusero itselleni 24.6/ valmis 6.12

2.  villasukat siskolle 25.6/valmis 17.9

3. villasukat itselleni 25.6/ valmis 24.7

4. Mohair-pipo Elinalle 26.6/valmis 15.12

5. huivi itselleni 26.6/ valmis 15.10

6. pitsineulesukat 28.6/valmis 5.10

7. virkattu kesäkassi 29.6/valmis 9.9

8. Taikabolero 29.6/valmis 5.11

9. virkattu/neulottu kauratyyny 1.7/valmis 9.10

10. Neulottu kietaisuliivi 1.7/valmis 25.9

11.Kaarroketunika 3.7/valmis 2.10

12.Villapusero Paavolle 3.7/ valmis 24.12

13. Pitsisukat äidille 5.7/ valmis 23.8

14. Tiskirätti x 3, aloitettu 9.7, /3 valmiina 4.9

       + pieni liina aurinkolasien puhdistukseen aloitettu ja valmis 9.7

15. Kännykkäpussukoita aloitettu x2 10.7/ 4 x valmis 15.10

16. Raidalliset perussukat 12.7/ valmiit 20.7

17. Villasukat kärjestä aloittaen 13.7/ valmis 24.12

18. Kide-pipo Elinalle 14.7/ valmis 30.7

19. Villapusero löytölangasta 17.7/ valmis 22.12

20. Jämäsäärystimet 20.7/ valmis 17.8

21. Lapaset kummipojalle 29.7/ valmis 10.11

22. Lapaset tytölle 4.8/valmis 21.10

23. Kiikun päällinen 4.8/valmis 28.11

24. Neulottu pitsibolero 9.8/valmis 24.10

 

villasukkaa kesän kynnyksellä

15.05.2012 - 22:07
Äitini on käynyt viime aikoina minua auttamassa melkein viikottain joko lastenhoidossa tai jossain kotiaskareessa, näin talon laajunnuksen aikaan ei ikinä tunnu vuorokauden tunnit riittävän, vasn hommia kertyy odottelemaan. Kerran meillä oltuaan äitini mainitsi, että meidän talon viileät lattiat saivat hänen nilkat kipeiksi koko seuraavan yön ajaksi ja ajattelin äitienpäiväksi neuloa hänelle lisälahjaksi uudet villasukat. Malliksi valitsin Novitan sukkalehdestä nappivarsisukat ja lankana kotimainen sukkalanka ja sitä kului 142 grammaa. Ohje oli mukava ja nopea neuloa. Erityisesti kantapäästä tykkäsin, helppo ja silti kivannäköinen.



Äitinepäivänä neuloin nuorimmalle tytölle lapaset jämä seiskaveikasta. Koko noin 100 cm ja lankaa kului 37 grammaa.



Nyt tekeillä on nappisukat itselleni ja sitten syvennyn noihin raitalankojenn kohdistukseen.

Anne-Mari

kun mopo karkasi käsistä...

11.05.2012 - 22:08
Jeps, nyt sitten saapui viimeinenkin lähetys, mitä tilasin. Nyt siis tuli päivin kudepuodista kotimaista villalankaa sekä bambulankaa. Sukkalankaa on 900 g ja bambua 450 g.



Aiemminhan jo julkaisin kuvat, joissa oli dropsin alesta ostetut langat, 1700 grammaa. Sekä kirpparilta ostetut maija-langat, 674 g ja baby ull-lankaa 195 g. Kaikenkaikkiaan lankaa kantautui tähän mökkiin 3960 grammaa...ja suunnitelmahan oli pienentää jo entuudestaan suurta varastoa...hups devil.

No joo, neulottu on välillä myös. Mustaa lankaa kun en tykkää neuloa, niin ajattelin kokeilla sitä näin valoisaan aikaan. Mutta ei, en mä siltikkään tykännyt sitä neuloa. Novitan musta tico-tico vielä jotekin halkeilikin neuloessa, joten ei ollut niin hyvä fiilis näitä sukkia tehdessä. Itselleni siis neuloin perus sukat ja kun en ole ennen tehnyt varteen sileää neuletta, ajattelin kokeilla. Ja raitalangaksi valikoitui aiemmin valmistuneista sukista ylijäänyt vihreäkirjava tico-tico. En ajatellut ensin kohdistaa raitoja mitenkään, mutta tuossa langassa on yhdessä kohtaa niin erisävyinen kohta, joten purkuun meni ensimmäinen yritys. Mitenkään tarkasti en raitoja nytkään kohdistanut, kunhan sinnepäin sävy löytyi ja siitä aloin neulomaan ja ihmeen hyvin raidat täsmäsivät. Purkutyötä sain harrastaa myös toista sukkaa tehdessä, kun vanhasta muistista neuloa tikutin joustinneuletta sen sileän sijaan. Takkuisesta tekemisestä huolimatta tykkään lopputuloksesta.



Tässä samat sukat toisesta kulmasta



Lankaa näihin kului vaivaiset 71 grammaa, vaikka varttakin on ihan mukavasti. Nyt työn alla on äitienpäivälahja ja sen jälkeen ajattelin paneutua noihin fabel lankojen raitoihin. Äkkivilkaisulla en niistä mitään yhtäläisyyttä löytynyt ja mukava olisi saada raidat kutakuin kohdilleen. Vinkkejä otan ilomielin vastaan.

Anne-Mari

Neitokaisen kesähattu

08.05.2012 - 15:40
Virkkausinnon vallassa valmistui nuorimmaiselle tytölle simpukkalierihattu. Lankana on Novitan Tenns
see ja sitä meni 89 grammaa.
Ohje hattuun löytyy punaista tekstiä klikkaamalla. Tästä jäi hyvä fiilis, vaikka alkuun piti hieman purkutyötä harjoittaa, jotta sain koon täsmäämään meidän neiti 3-vuotiaalle sopimaan.



Ja kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden. Minulla tuo pätee langanoston suhteen kyllä niin hyvin. Sairaus mikä sairaus, pitäisi varmaan alkaa puuhaamaan tälle jotain kela-korvausta. Ensin ostin kirpputorilta sekalaisen pussin Maija ja Baby Ull-lankoja ja seuraavaksi sorruin Dropsin lanka-aleen. Katsokaa ja järkyttykää. Ja lisää lankaa on tulossa, juuri tuli ilmoitus postiin saapuneesta paketista. Ei sovi minulle tämä kotona olo lasten kanssa, ihan liikaa ehtii höperyyksiä tekmään. Seuraavassa kirjoituksessa teen yhteenvedon näistä lankahankinnoista, pitää ensin jaksaa kaikki punnita.






Nauttikaan lämpenevistä päivistä ja lisääntyneestä valonmäärästä!

Anne-Mari

torkkupeitto esikoiselle

04.05.2012 - 20:36
Huhtikuun ensimmäinen päivä aloin virkkaamaan isöäidinneliöitä ja sen tarkempaa suunnitelmaa en tehnyt, katsoin jaksanko virkata kassin, tyynyn tahi peiton. Lappuja kun on kiva koukuta silloin tällöin vaikka miten vähissä erissä. Ja näitä lappuja on tehty täällä kotona, automatkoilla, synnytyssalissa ja vauvan kanssa osastolla ollessa. Lappuja on yhteensä 132 kappaletta ja peitolla on kokoa noin 105*140 cm. Reunaan virkkasin kolme kerrosta pylväitä ja idea peittoon syntyi selatessa virkkauksen ilo-kirjaa, toki myös netti pullistelee toinen toistaan ihanempia peittoja. Tässä kuvia minun tekeleestäni:








Kokoahan peitolla olisi voinut olla enemmän, mutta tuo valkoinen lanka loppui ja päätin, etten nyt tähän työhön halua ostaa  lisää lankaa ja samaa lankaa en edes olisi saanut ostettua, sillä valkea lanka oli vuosi sitten kesällä ostamani jättikerä jotain mysteerilankaa. Kirjava lanka on Novitan Santorini. Langankulutus minun pikkuvaa'alla 789 grammaa. Viimeisessä kuvassa kaikki langanpäät, liki 2 litraa. Keskimäärin 3,8 lappua per päivä, tosin toisina päivinä ei tullut tehtyä yhtikäs mitään.

Kesän lähestyessä huomasin minäkin viihtyväni paremmin koukun kuin puikkojen kanssa, tätä samaa ilmiötä olen huomannut myös muilla.

Anne-Mari

30.4.2012

30.04.2012 - 20:27

Alkuun kaunis kiitos kommenteistanne ja onnitteluista.

Huhtikuu on mennä hurahtanut ohi melkein huomaamatta. Mitään merkittävää ei ole käsitöiden parissa valmistunut, oikeastaan ei ole valmistunut juuri mitään - kaikki aika on mennyt noiden virkattujen lappusten kanssa. Yllätin itseni ja pystyin keskittymään tuohon yhteen projektiin melkein täydellisesti. Viime viikonloppuna tuli pakottava tarve päätellä jo hyvän tovin päättelyä odotelleet tossut ja sukat tuolta lankalaatikosta. Valmiiksi tuli siis viimeisteltyä tossut kirjavasta Novitan 7 veljestä langasta (kulutus 65 g), puna-mustat tossut mustasta seiskaveikasta ja punaisesta Novitan floricasta (kulutus 87 g) sekä perinteiset villasukat Novitan mustasta seiskaveikasta ( kulutus 90 g)




Huhtikuun langankulutus ei siis päätä huimaa, mutta jotain on sentään valmiiksi asti saatu ja mikä tärkeintä, yhtään uutta lankaa ei ole nyt kotia kantautunut.

Iloista vappua!

Anne-Mari

Huhtikuun hiljaiseloa

22.04.2012 - 18:58
Kuten jo aiemmin arvelin, huhtikuu on melko hiljainen käsitöiden osalta. Perheemme kasvoi 11.4 pienellä miehenalulla ja siinäpä syytä hiljaiseloon. Muutenkin olen nyt keskittynyt huhtikuussa tekemään isoäidinneliöitä, ne on helppo jättää kesken ja jatkaa vaikka kuinka pienissä erissä. Tarkoituksena on tehdä torkkupeitto meidän neiti 9 veelle. Ihanhan näihin jää koukkuun.



Mä olen ottanut tavakseni tehdä ensin kasan lappuja ja sitten kerralla päätellä useamman lapun langat. Ja samaten yhdistelen lappusia aina yhden rivin kerrallaan, jos siis lapsukaiset antaa minun näin tehdä.

Ja uudelle tulokkaalle sain tuolta kaapista viimeisteltyä pienet villasukat. Nämä ovat sarjaa neulottu jo aikoja sitten, odottaneet hyvää päättelyfiilistä. Ja nyt sellainen siis tuli. Lankana 7 veljestä ruskea ja kulutus huimat 34 grammaa.



Nauttikaa keväisistä päivistä ja auringosta smiley

Anne-Mari


1.4.2012

01.04.2012 - 15:46
Teen eilen illalla aiotun maaliskuun lopun yhteenvedon nyt. Illalla päättelin viimeiset langanpäät hieman ennen puolta yötä ja ei tullut mieleen enää blogia alkaa päivittämään. Mammalomalla on ollut aikaa tikutella ja kun on keskittynyt näihin aivottomiin ja kuitenkin tarpeellisiin juttuihin on tulostakin syntynyt. 21.3 valmistui perussukat Novitan ticoticosta, koko 39 ja lankaa meni tasan 60 grammaa. Nämä oli kahdessa mielessä testisukat, eli miten raidotus menee ja myöhemmin nämä sukat tulee olemaan osana sukkalankojen vertailua. Raidoitus osui melkein kohdalleen, pienen pieni ero kärjessä näkyvissä. Sitten ahkeroin tossuja, joita äitini on tehnyt jo iät ajat. 27.3 valmistui tossut kokoa 31 (lankaa meni 60 g). 28.3 sain tehtyä koon 29 tossut (lankaa 55g) ja 29.3 valmistuivat tossut koossa 24 sekä 35(langankulutust 35+71 g).  30.3 neuloin tossut itselleni ja lankaa meni 92 grammaa. Eilen puolestaan valmiiksi tuli pipo pienimmälle miehelle, 4 vuotiaalle. Ohje löytyy Novitan muksuextrasta ja lankana on Novitan Samos+Palma, kulutus 56 grammaa. Ja valmiiksi asti tuli vielä yhdet tossut koossa 32 (langankulutus 66 grammaa). Ja illalla vielä tikutin valmiiksi yhden frillahuivin Melina-langasta (100 g) ja tämä lanka on kyllä yksi suurinhokki näistä frilloista. Muutenkin mietin ihmetellen miksi näitä niin paljon tuli ostettua, kun huivit ei edes ole minun tyylisiä? Kaikkea sitä pitää kokeilla muotihuuman perässä.


Lankavarasto supistui maaliskuussa pikaisesta laskien 1608 grammaa ja lahjoitettuna kirjaan 100 grammaa. Tästä ja keväästä ilahtuneena päätin täydentää 7 veljestä varastoani huimalla 1500 grammalla. Kuvassa näkyvissaä osa jo aiemmin ostetuista puro-langoista. Toiset ostaa heti neulottavasti ja perusteellisen pohdinnan jälkeen, mä en tähän kastiin kuulu vaan lankaa tulee ostettua fiiliksen ja useimmiten myös jonkun värin tai tietenkin tarjouksen vuoksi. Näissä viimeisissä lankaostoksissa houkuttimena toimi tuo ihana keltainen väri.


Huhtikuussa ajattelin keskittyä pullauttamaan tulokaan maailmaan ja epäilen vahvasti, että käsityöt jää aika vähille. Työn alle otinkin tänään erään projektin, jota voi tehdä pienissä erissä ja tämähän on sarjaa aivotonta työtä, jotta voi tehdä yön hiljaisina hetkinä. Tarkoituksena on myös tuhota lankavarastosta pikkuisen hyvin epämääräistä lankaa.

Ihana kun aurinko paistaa smiley

Frillahuivia testailtu...

18.03.2012 - 21:08
Päätin ottaa työn alle uudet lankahankintani ja tehdä pois alta nuo frillahuivit. Melko tympeää ja aivotonta neulottavaa, mutta toisaalta jotenkin myös melko koukuttavaa - vielä yksi lenkki lisää, kiitos. Ensimmäisenä  valmistui 9.3 huivi Novitan valkeasta frillalangasta, seuraavaksi Novitan kirjava frillalankahuivi 11.3. Sen jälkeen tein huivin 14.3 mustasta Novitan frillalangasta ja kirjava huivi Melina-langasta valmistui samana päivänä. Tänään eli 18.3 sain valmiiksi kaksi huivia eli vaaleasävyinen huivi Jasmine-langasta ja toinen musta huivi Novitan frillalangasta. Kaikki muut huivit on tehty yhdestä kerästä paitsi Jasminea meni kaksi kerää. Kaikkiaan huiveihin on neulottu 700 grammaa lankaa.


Kuvassa ei ole mustia huiveja kuin yksi, ajattelin säästää aikaa ja vaivaa, kun kuitenkin identtiset ovat. Kuvassa ensimmäisen kirjavan tulee saamaan tyttäreni ja yhden mustan sekä pikkukuvan keskimmäisen huivin annan äidilleni. Langoista ehdottomasti mukavin ja nopein oli neuloa Novitan lanka, muissa oli silmukkalenkki melko pieni ja yhdestä huivista tuli hirmuisen pitkä (voi toki pitää kaksin kerroin) ja toisesta huivista ei yhdestä kerästä tullut riittävän pitkää ja kaksi kerää neuloen tuli hieman liian pitkä, tosin kaksi kerää neuloin siitä periaatteesta, etten pientä keränloppua tule ikinä mihinkään muuhun käytettyä.

Mua jotenkin tympii 7 veljestä lanka. Se sukissa nyppääntyy hurjan nopeasti. Jo viikossa sukanpohjat on surkean näköiset. Ja siksipä tänään päätin aloittaa testaamaan muita lankoja ja ensimmäisenä työn alle pääsi Novitan tico-tico. Ja lankavarasto koki jälleen hurjan pullistumisen, mies kävi kiltisti ostamassa tarjouksesta 850 grammaa Novitan puroa, väreinä metsä ja  pakkasyö hintaan 3 kerää/ 5 euroa. Tosin näistä ei varmaan sukkia tule, vaan itselleni jokin neule...sitten joskus.

Anne-Mari

Kunhan vaan neulon...

10.03.2012 - 09:49
Kummallinen tyhjyys on edelleen päällimmäinen tunne. Päätin viikon verran neuloa sitä mitä osaa ja tykkää, eli sukkia. Viikon aikana ehdinkin neulomaan itselleni kahdet sukat ja vielä kahdelle pienimmälle myös. Kaikki ovat hyvin perinteiset, raita vartiset joita voi neuloa vaikka silmät kiinni. Kaikissa myös lankana Novitan 7 veljestä ja yhteensä näihin lankaa kului 313 grammaa. Äitini myös kysyi voisinko tehdä hänelle frillahuivin, niitä kun nyt katukuvassa monella on alkanut näkymään. Se pyyntö pakotti lankaostoksille ja tarttuihan tuota uutta lankaa melkoisesti mukaan, kuvasta puuttuu yksi kerä - kaikkineen 800 grammaa lankaa tuli ostettua. Ensimmäistä huvia olen neulomassa eikä tämä kyllä neulepläähiin auta, melkoisen tympeää ja aivotonta neulottavaa.



Tämän viikon olen käyttänyt pääosin siivoamiseen, kevään aurinko paljastaa ikävästi talven aikana kaikkialle kerääntyneet pölykasat indecision

Anne-Mari

29.2.2012

29.02.2012 - 22:03
Karkauspäivänä vuonna 2012 täytyy todeta että alakulo ja väsymys kuuluu valitettavasti edelleen jokaipäiväisiin kavereihini, ei yhtään kiva juttu. Jos tähän asti ole kärsinyt syyttä suotta, mistä lie johtuen uupumuksesta, niin nyt minulla on valitettavasti myös selkeä syy uupumiseeni. Sain tuossa kolmisen viikkoa sitten kuulla isäni vakavasta sairaudesta, lääkärin mukaan mitään ei ollut tehtävissä ja elinaikaa jäljellä ehken noin viikko. Se veti kyllä maton jalkojen alta. Kaksi viikkoa isäni jaksoi sinnitellä ja viikko sitten lauantaina siskoni soitti ja kertoi surullisen uutisen, isä on poissa. Mua harmittaa niin paljon, kaikki ne sanomatta jääneet sanat, viimeiset hetket isä oli niin väsynyt ja itse jotenkin shokissa. Tässä nyt on päivät menneet vaihtelevasti, suru pyrkii silmäkulmiin milloin missäkin. Jotenkin vain tuntuu, että lasten takia pitää pysyä kasassa ja kestää. Eilen oli vaikeampi päivä, sillä olisi ollut isäni 63-v päivä.

Käsityörintamalla ei kuulu sen somempaa. Päätin jo tehdä jotain kivaa ja neuloin itselleni tunikan. Ennen kaula-aukon viimeistelyä ja lankojen päättelyä sovitin sitä ja totesin, ettei valaille toinna neuloa. Eli purin tekeleen ja pakkasin langat takaisin komeroon odottamaan päivää, jolloin vaaka näyttää minulle jälleen ihmismäiset lukemat. Siihen asti keskityn neulomaan sukkia ja muita asusteita ja tietenkin muksuille. Tässäpäs valmistunut setti meidän neiti 2,5 veelle. Ohjeet on vuosien takaa Novitalta ja kokoa olen hieman suurentanut. Lankana Novitan palma ja samos, molemmat hyvän aikaa lankavarastossa jo muhineet. Pipoon lankaa kului 60 grammaa ja kaulahuiviin 47 grammaa.



Lankaa sain valmiiksi asti neulottua helmikuussa vaivaiset 336 grammaa. Tunikaan neuloin ja purin 700 grammaa :D

Anne-Mari


MAINOS