Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     
Kirjoittaja
Anne-Mari

Uuden vuoden 2011 kunniaksi päätin inventoida kaikki lankani, keskeneräiset työni ja järkytyksekseni lankaa löytyi kotimme erilaisista kätköistä huima määrä. Nyt päätin aktiivisesti sitä alkaa vähentämään ja projektini edistymistä innoittamaan aloitan myös blogin kirjoittamisen. Aiemminkin täällä koetin blogia ylläpitää, mutta se jäi syystä jos toisesta kesken ja tunnuksetkin on painuneet unholaan.

Ja siis minähän olen 32-vuotias uusiosuurperheen äiti. Vapaa-aikaani vähentää ja käsityöharrastustani hieman häiritsee perheemme 2001, 2002, 2004, 2008 ja 2009 syntyneet lapsukaiset. ja uusimman tulokkaan  LA 29.3.2012.  Kotiäitinä aloitin blogia pitämään ja pikaisen pyörähdyksen kävin tekemässä työelämässä, nykyisin oleilen jälleen kotiäitinä ja vain haaveilen rauhallisesta kahvikupposesta.

Kiva, jos maltat jättää käynnistäsi pienen viestin!

kävijälaskuri
Kävijälaskuri
mainoksia
KYJY 2011

 

KYJY:n aloitetut työt ja aloituspäivämäärät, lopetukset sitten kun niitä alkaa tulemaan.

 

1.  Vihreä pusero itselleni 24.6/ valmis 6.12

2.  villasukat siskolle 25.6/valmis 17.9

3. villasukat itselleni 25.6/ valmis 24.7

4. Mohair-pipo Elinalle 26.6/valmis 15.12

5. huivi itselleni 26.6/ valmis 15.10

6. pitsineulesukat 28.6/valmis 5.10

7. virkattu kesäkassi 29.6/valmis 9.9

8. Taikabolero 29.6/valmis 5.11

9. virkattu/neulottu kauratyyny 1.7/valmis 9.10

10. Neulottu kietaisuliivi 1.7/valmis 25.9

11.Kaarroketunika 3.7/valmis 2.10

12.Villapusero Paavolle 3.7/ valmis 24.12

13. Pitsisukat äidille 5.7/ valmis 23.8

14. Tiskirätti x 3, aloitettu 9.7, /3 valmiina 4.9

       + pieni liina aurinkolasien puhdistukseen aloitettu ja valmis 9.7

15. Kännykkäpussukoita aloitettu x2 10.7/ 4 x valmis 15.10

16. Raidalliset perussukat 12.7/ valmiit 20.7

17. Villasukat kärjestä aloittaen 13.7/ valmis 24.12

18. Kide-pipo Elinalle 14.7/ valmis 30.7

19. Villapusero löytölangasta 17.7/ valmis 22.12

20. Jämäsäärystimet 20.7/ valmis 17.8

21. Lapaset kummipojalle 29.7/ valmis 10.11

22. Lapaset tytölle 4.8/valmis 21.10

23. Kiikun päällinen 4.8/valmis 28.11

24. Neulottu pitsibolero 9.8/valmis 24.10

 

17.8 pientä edistymistä

17.08.2011 - 22:48

Hei!

Ilokseni sain huomata sähköpostin kautta blogissani täyttyneen tuhannen kävijän rajan. Kiitokset kaikille tuossa luvussa oleville kävijöille

Elokuu on ollut hurjan työntäyteinen, neulomisaikaa pitää oikein etsimällä etsiä ja aika vähiin se silti tahtoo jäädä. Tänään kuitenkin sain valmiiksi ja pääteltyä jämälankasäärystimet (kyjyaloitus nro 20)  ja lankana näissä oli Nalle aloevera, kulutus 66 grammaa. Kuvasin ne omassa jalassani ja ovat itselleni aavistuksen pienet. Tuleva käyttäjä on kuitenkin minua reilusti pienempi, joten toivoa sopii, että ovat passelit saajalle.

Ja näiden töiden parissa sitä syksy pyörähtänee. Tänään sain vihdoin ja viimein kasattua yhteen läjään kaikki jäljellä olevat kyjy-aloitukset. Yksi työ oli hukassa ja löytyi viimein repusta, joka minulla oli viimeksi yövuorossa ollessa mukana.

Onneksi kaikki aloitukset ja myös ohjeet löytyi

Anne-Mari

Jaana kirjoitti 18.08.2011 - 09:43
Urakkaa riittää....
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS