Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     
Kirjoittaja
Anne-Mari

Uuden vuoden 2011 kunniaksi päätin inventoida kaikki lankani, keskeneräiset työni ja järkytyksekseni lankaa löytyi kotimme erilaisista kätköistä huima määrä. Nyt päätin aktiivisesti sitä alkaa vähentämään ja projektini edistymistä innoittamaan aloitan myös blogin kirjoittamisen. Aiemminkin täällä koetin blogia ylläpitää, mutta se jäi syystä jos toisesta kesken ja tunnuksetkin on painuneet unholaan.

Ja siis minähän olen 32-vuotias uusiosuurperheen äiti. Vapaa-aikaani vähentää ja käsityöharrastustani hieman häiritsee perheemme 2001, 2002, 2004, 2008 ja 2009 syntyneet lapsukaiset. ja uusimman tulokkaan  LA 29.3.2012.  Kotiäitinä aloitin blogia pitämään ja pikaisen pyörähdyksen kävin tekemässä työelämässä, nykyisin oleilen jälleen kotiäitinä ja vain haaveilen rauhallisesta kahvikupposesta.

Kiva, jos maltat jättää käynnistäsi pienen viestin!

kävijälaskuri
Kävijälaskuri
mainoksia
KYJY 2011

 

KYJY:n aloitetut työt ja aloituspäivämäärät, lopetukset sitten kun niitä alkaa tulemaan.

 

1.  Vihreä pusero itselleni 24.6/ valmis 6.12

2.  villasukat siskolle 25.6/valmis 17.9

3. villasukat itselleni 25.6/ valmis 24.7

4. Mohair-pipo Elinalle 26.6/valmis 15.12

5. huivi itselleni 26.6/ valmis 15.10

6. pitsineulesukat 28.6/valmis 5.10

7. virkattu kesäkassi 29.6/valmis 9.9

8. Taikabolero 29.6/valmis 5.11

9. virkattu/neulottu kauratyyny 1.7/valmis 9.10

10. Neulottu kietaisuliivi 1.7/valmis 25.9

11.Kaarroketunika 3.7/valmis 2.10

12.Villapusero Paavolle 3.7/ valmis 24.12

13. Pitsisukat äidille 5.7/ valmis 23.8

14. Tiskirätti x 3, aloitettu 9.7, /3 valmiina 4.9

       + pieni liina aurinkolasien puhdistukseen aloitettu ja valmis 9.7

15. Kännykkäpussukoita aloitettu x2 10.7/ 4 x valmis 15.10

16. Raidalliset perussukat 12.7/ valmiit 20.7

17. Villasukat kärjestä aloittaen 13.7/ valmis 24.12

18. Kide-pipo Elinalle 14.7/ valmis 30.7

19. Villapusero löytölangasta 17.7/ valmis 22.12

20. Jämäsäärystimet 20.7/ valmis 17.8

21. Lapaset kummipojalle 29.7/ valmis 10.11

22. Lapaset tytölle 4.8/valmis 21.10

23. Kiikun päällinen 4.8/valmis 28.11

24. Neulottu pitsibolero 9.8/valmis 24.10

 

Hvyin suunniteltu on puoliksi tehty!

10.09.2011 - 20:18

Meikäläinen se vaan hallitsee tämän suunnitelmallisuuden ja hyvän aikataulutuksen. Eikös ole sopiva aika valmistua virkatulle kesäkassi näin ensimmäisten syysiltojen kunniaksi? No ei, eipähän tämä mikään kesäkassi ole, vaan virkattu kassi. Tämä on kyjy-aloitus nro 7 (aloitettu 29.6) ja valmistui jo eilen eli 9.9. Meni väkertäminen niin viime tippaan, että piti jo julkaisu jättää myöhemmäksi, muuten olisin töistä myöhästynyt. Lankana on Novitan Tennesee, kulutus 193 grammaa. Tein tähän vuoren ja ompelin pikkutaskut puhelimelle, kynälle ja avaimille. Muuten olen kassiin ihan tyytyväinen, mutta hieman "lörppö" se on. Ja hihnasta onnistuin tekemään hieman liian pitkän, vaikka mittaa otin lempilaukustani. Tulee käyttöön kuitenkin jo noin. Mutta ajattelin kokeilla löytäisinkö jostain jonkin soljen, jolla saisin hihnaa säädettyä tai sitten otan ja puran pari kerrosta...mutta se solki voisi olla hyvä, jos vaan löydän sopivan.

Kaikki aika tuntuu menevän töissä ja kotihommissa. Tänään ennätin kuitenkin sienimetsään ja hieman vielä sieniä löytyi. Onnekseni tyttöni on mummon ja naapurin rouvan kanssa jaksanut sienestää jo aiemmin, joten jotain on talven varalle säilöttynä. Mutta oli se vaan niin ihanaa siellä sienimetsässä kulkea, voi onnea!

Meidän kissanpennuilla on myös ollut onnea, ovat alkaneet ulkoilemaan. Pitkään mietin, että vapaana vai remmissä ja päädyin vapauteen. Tässä muutama maistiainen pentujen ensikosketuksesta ulkoilmaan;

 

Anne-Mari

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti 10.09.2011 - 20:40
Kaunis laukku on aina kaunis, tämä erityisen tyylikäs!
Jaana kirjoitti 10.09.2011 - 22:05
Kiva on!
Huopatossunen kirjoitti 11.09.2011 - 08:29
Ihan syksyinen laukku tuo on :) Kissoilla näyttää olevan hauskaa ulkona.
Eikku kirjoitti 11.09.2011 - 14:33
Kiitos vierailustasi ja kommentistasi! Nätti laukku!
Mä tykkään myös kovasti sienestää ja tänään taas tuli rouskuja suolattavaksi ihan kiitettävästi!
Auli kirjoitti 12.09.2011 - 23:15
Poikkesin katsomaan mitä täältä löytyy ja löytyi ihania kirmaavia kissanpoikia! Tuntuvat nauttivan vapaudesta ja olevan hyviä kavereita keskenään. Hyvää viikonjatkoa ja palaillaan!
Anneli kirjoitti 15.09.2011 - 19:38
Oi miten nätti kassi !

Kiitos kivasta kommentistasi :))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS