Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     
Kirjoittaja
Anne-Mari

Uuden vuoden 2011 kunniaksi päätin inventoida kaikki lankani, keskeneräiset työni ja järkytyksekseni lankaa löytyi kotimme erilaisista kätköistä huima määrä. Nyt päätin aktiivisesti sitä alkaa vähentämään ja projektini edistymistä innoittamaan aloitan myös blogin kirjoittamisen. Aiemminkin täällä koetin blogia ylläpitää, mutta se jäi syystä jos toisesta kesken ja tunnuksetkin on painuneet unholaan.

Ja siis minähän olen 32-vuotias uusiosuurperheen äiti. Vapaa-aikaani vähentää ja käsityöharrastustani hieman häiritsee perheemme 2001, 2002, 2004, 2008 ja 2009 syntyneet lapsukaiset. ja uusimman tulokkaan  LA 29.3.2012.  Kotiäitinä aloitin blogia pitämään ja pikaisen pyörähdyksen kävin tekemässä työelämässä, nykyisin oleilen jälleen kotiäitinä ja vain haaveilen rauhallisesta kahvikupposesta.

Kiva, jos maltat jättää käynnistäsi pienen viestin!

kävijälaskuri
Kävijälaskuri
mainoksia
KYJY 2011

 

KYJY:n aloitetut työt ja aloituspäivämäärät, lopetukset sitten kun niitä alkaa tulemaan.

 

1.  Vihreä pusero itselleni 24.6/ valmis 6.12

2.  villasukat siskolle 25.6/valmis 17.9

3. villasukat itselleni 25.6/ valmis 24.7

4. Mohair-pipo Elinalle 26.6/valmis 15.12

5. huivi itselleni 26.6/ valmis 15.10

6. pitsineulesukat 28.6/valmis 5.10

7. virkattu kesäkassi 29.6/valmis 9.9

8. Taikabolero 29.6/valmis 5.11

9. virkattu/neulottu kauratyyny 1.7/valmis 9.10

10. Neulottu kietaisuliivi 1.7/valmis 25.9

11.Kaarroketunika 3.7/valmis 2.10

12.Villapusero Paavolle 3.7/ valmis 24.12

13. Pitsisukat äidille 5.7/ valmis 23.8

14. Tiskirätti x 3, aloitettu 9.7, /3 valmiina 4.9

       + pieni liina aurinkolasien puhdistukseen aloitettu ja valmis 9.7

15. Kännykkäpussukoita aloitettu x2 10.7/ 4 x valmis 15.10

16. Raidalliset perussukat 12.7/ valmiit 20.7

17. Villasukat kärjestä aloittaen 13.7/ valmis 24.12

18. Kide-pipo Elinalle 14.7/ valmis 30.7

19. Villapusero löytölangasta 17.7/ valmis 22.12

20. Jämäsäärystimet 20.7/ valmis 17.8

21. Lapaset kummipojalle 29.7/ valmis 10.11

22. Lapaset tytölle 4.8/valmis 21.10

23. Kiikun päällinen 4.8/valmis 28.11

24. Neulottu pitsibolero 9.8/valmis 24.10

 

kolmannes takana

18.09.2011 - 13:53

Ja voi elämä mikä ahdistus tässä viikonloppuna iski näiden kyjytöiden kanssa. Valmiiksi sain toisena aloitetut villasukat siskolle, koko noin 37 ja lankana Novitan nalle. Ja mä niin moneen kertaan kirjosin mustan langan, näistäkin onnistuin neulomaan hieman eripariset vaikka miten koetin mitata ja laskea noita varren kerroksia. Ei sitä eriparisuutta kyllä varmaan käytössä tule huomenneeksi enkä siksi alkanut purkamaan...olisi varmaan mennyt vielä pahemmin metsään. Lankaa näihin kului 125 grammaa ja malli on edelleen mun mieleinen, varressa on riittävästi pituutta ja istuu hyvin.

 

Ja nämähän olivat kahdeksas valmistunut kyjy-työ. Nyt vain mietityttää, kun kaikki valmistuneet on enemmänkin näitä pieniä töitä ja jäljellä tuntuu olevan vain isot työt. No ei, pahimman ahdistuksen mentyä ohi, löytyi keskeneräisistä aloituksista vielä pari pienempääkin neuletta.

 

Anne-Mari

Jaana kirjoitti 18.09.2011 - 14:07
Tsemppiä sinulle! Täälläkin tuskaillaan ihan samalla tavoin KyJyn kanssa =)
Anneli kirjoitti 18.09.2011 - 14:15
Kivat sukat, mutta kyllä musta on tosi hankalaa tehdä.
Pitäisi olla niin hyvä valo koko ajan.
Minä tykkään mustasta, mutta harvoin siitä mitään teen !
Huopatossunen kirjoitti 18.09.2011 - 17:15
Kivat pitkävartiset sukat :) Musta lanka on kyllä ihan vihonviimeistä neulottavaa paitsi ehkä kesällä auringonpaisteessa. Minä en ikinä saisi aikaiseksi kahta samanlaista sukkaa jollen tekisi niitä yhtaikaa pyöröpuikoilla :D
Kikka kirjoitti 22.09.2011 - 06:46
Huomenta!
Kiitos kommentista! Tulin vastavierailulle näin heti aamusta. Päivällä tutkin tarkemmin mitä blogistasi löytyy. :) Tuloksista ei kukaan soittanut. Soitin itse eilen Naistenklinikan röntgeniin ja sain kuulla, että 11.10 on tutkimus aika. Soittavat kuulema vasta viikkoa aikaisemmin ajasta. Röntgenhoitaja sanoi: "Viikosta kahteen menee, kun soittavat ultraan ajan."
Nyt herättämään lapsia.
Mukavaa torstaita!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS