Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     
Kirjoittaja
Anne-Mari

Uuden vuoden 2011 kunniaksi päätin inventoida kaikki lankani, keskeneräiset työni ja järkytyksekseni lankaa löytyi kotimme erilaisista kätköistä huima määrä. Nyt päätin aktiivisesti sitä alkaa vähentämään ja projektini edistymistä innoittamaan aloitan myös blogin kirjoittamisen. Aiemminkin täällä koetin blogia ylläpitää, mutta se jäi syystä jos toisesta kesken ja tunnuksetkin on painuneet unholaan.

Ja siis minähän olen 32-vuotias uusiosuurperheen äiti. Vapaa-aikaani vähentää ja käsityöharrastustani hieman häiritsee perheemme 2001, 2002, 2004, 2008 ja 2009 syntyneet lapsukaiset. ja uusimman tulokkaan  LA 29.3.2012.  Kotiäitinä aloitin blogia pitämään ja pikaisen pyörähdyksen kävin tekemässä työelämässä, nykyisin oleilen jälleen kotiäitinä ja vain haaveilen rauhallisesta kahvikupposesta.

Kiva, jos maltat jättää käynnistäsi pienen viestin!

kävijälaskuri
Kävijälaskuri
mainoksia
KYJY 2011

 

KYJY:n aloitetut työt ja aloituspäivämäärät, lopetukset sitten kun niitä alkaa tulemaan.

 

1.  Vihreä pusero itselleni 24.6/ valmis 6.12

2.  villasukat siskolle 25.6/valmis 17.9

3. villasukat itselleni 25.6/ valmis 24.7

4. Mohair-pipo Elinalle 26.6/valmis 15.12

5. huivi itselleni 26.6/ valmis 15.10

6. pitsineulesukat 28.6/valmis 5.10

7. virkattu kesäkassi 29.6/valmis 9.9

8. Taikabolero 29.6/valmis 5.11

9. virkattu/neulottu kauratyyny 1.7/valmis 9.10

10. Neulottu kietaisuliivi 1.7/valmis 25.9

11.Kaarroketunika 3.7/valmis 2.10

12.Villapusero Paavolle 3.7/ valmis 24.12

13. Pitsisukat äidille 5.7/ valmis 23.8

14. Tiskirätti x 3, aloitettu 9.7, /3 valmiina 4.9

       + pieni liina aurinkolasien puhdistukseen aloitettu ja valmis 9.7

15. Kännykkäpussukoita aloitettu x2 10.7/ 4 x valmis 15.10

16. Raidalliset perussukat 12.7/ valmiit 20.7

17. Villasukat kärjestä aloittaen 13.7/ valmis 24.12

18. Kide-pipo Elinalle 14.7/ valmis 30.7

19. Villapusero löytölangasta 17.7/ valmis 22.12

20. Jämäsäärystimet 20.7/ valmis 17.8

21. Lapaset kummipojalle 29.7/ valmis 10.11

22. Lapaset tytölle 4.8/valmis 21.10

23. Kiikun päällinen 4.8/valmis 28.11

24. Neulottu pitsibolero 9.8/valmis 24.10

 

Jouluaattona laitetaan kyjy-projekti pakettiin...

24.12.2011 - 18:11

Tänään on viimeinen päivä valmistella juhannusaattona aloitetut kyjytyöt ja näin tein myös minä. Viimeisimpinä valmistuivat kyjy-aloitus nro 12 eli villapusero Paavolle. Tähän on ohje otettu novita-lehdestä ja tarkoitus oli kirjoa kuva. Kuva kuitenkin jäi, koska neuloessa tein jotain väärin ja pusero ei kyllä millään miellytä, liian isokin on. Valmis se kuitenkin on ja ehtii pojan kasvamista odotella mitä eteen kirjoisi ja mitä tekisi tuolle epäonnistuneelle kaulukselle. Jokin meni pieleen ja pahasti. Lankaa kului 342 grammaa.

ja kyjyaloitus nro 17 eli villasukat kärjestä aloittaen. Näissä silmukat on luotu Magic cast on- tekniikalla ja muuten ohjeita on poimittu vähän sieltä sun täältä. Aika paljon tuo kantapää teetti minulla työtä, jostain syystä ohjeen tulkinta oli hirmuisen vaikeaa ja vasta tällä viikolla eräänä yönä onnistuin saamaan ensimmäisen kantapään oikein. Ohuilla puikoilla sai kyllä ohutta lankaa tikutella ja tuntui ettei valmista tule ikinä. Tykkään kyllä lopputuloksesta ja toivon, että tästä lanfasta neulottu sukka kestää myös käyttöä. Lankahan oli Austerman Step (ilmeisesti) ja sitä meni koko kerä ja vaakan mukaan 94 grammaa.

Kaikenkaikkiaan kyjyilyssä kulutin lankaa pikeiasen laskutoimituksen jälkeen 3945 grammaa eli keskimäärin tein 164 grammaisia töitä. Pari työtä ei onnistunut vaikka miten luin ohjeita ja se hieman harmittaa, koska aika loppui kesken niiden korjaamiseen, mutta olihan joukossa myös töitä, jotka onnistuivat ja niitä onnistuneita nyt koetan jälkikäteen mietiskellä. Lopputuloksena ihan kiva fiilis.

Rauhallista Joulua ihan teille jokaiselle!

Anne-Mari

Anneli kirjoitti 24.12.2011 - 19:36
Oikein hyvää, rauhallista ja rentouttavaa joulua Sinulle ja perheellesi !
thesis writing service kirjoitti 16.01.2012 - 13:35
In my opinion knitting is also quite useful hobby for the whole your family!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS